Code Finder

Find the product codes you need by filtering from our whole product range.

Find Codes
Code Finder
News 

iGuzzini launches Lighthinking

Download the PDF via email
Nykyisessä nopeatempoisessa ajassa työ muuttuu jatkuvasti, joten päätimme, että oli aika uudistua. Siksi uudistimme "Incontroluce" -lehden, jota on julkaistu jo lähes 20 vuotta. Näin syntyi "Lighthinking".
 
Uudistuneessa julkaisussa on uusia näkökulmia kirjoittajilta, joiden kanssa haluamme tutkia myös suunnittelun teoreettisempiakin näkökohtia. Esimerkkinä voidaan mainita Oscar Farinettin haastattelu, josta voi oppia Eatalyn ilmiöstä. Keskustelussa David Dalzielin kanssa puolestaan tarkastelemme, kuinka erilaisten kaupallisten toimialojen tuotemerkkeihin liittyvät vaatimukset ovat kehittyneet ajan myötä. Vähittäiskauppa on myös kansainvälisen Euroshop-messujen pääaihe, joten lehdestä löytyy viimeisiin messuihin liittyvä kirjoitus. Tarkastelemme Elettra Bordonaron kanssa arkkitehtuurikulttuuria ja kuinka tiettyjä sosiologian osa-alueita voidaan integroida valosuunnitteluun ja tätä havainnollistetaan London School of Economicsin Configuring Light -hankkeen esimerkkien avulla. Lisäksi kerrotaan WCM: n (World Class Manufacturing) soveltamisesta tuotannon jatkuvaan kehittämiseen sekä valaisimien miniatyrisoinnista, tällä kertaa suunnittelun ja tuotannon näkökulmasta.
 
Kiinnostuksemme valokuvaukseen on johtanut meitä työskentelemään muun muassa valokuvaajien Gianni Berengo Gardinin ja Gabriele Basilicon kanssa, mikä on antanut inspiraationsa uudenlaiselle sisällölle. Jokaiseen lehteen tulee jatkossa sisältymään vieraskameralle omistettu osio. Tässä numerossa sinulla on mahdollisuus tutustua Milanosta kotoisin olevan valokuvaaja Paolo Carliniin töihin, joiden aiheet vaihtelevat muotokuvista, mainoksiin, autoihin ja maisemiin. Tätä numeroa varten hän vieraili historiallisessa liiketilassa eli kaupunkimarkkinoilla.

Täytä tämä lomake saadaksesi englanninkielinen Lighthinking-julkaisu (pdf).
 
 

 
 
 
 
 
  
 
 
 
 
I declare to have read and understood the Privacy Statement and consent the use of my personal data.
 
 
I consent the use of my personal data to receive commercial or promotional communications by iGuzzini.
 

 
PreviousNext
More news